kääpiösnautseri

kääpiösnautseri

torstai 24. syyskuuta 2015

Sehän on jo ihan... ja horoskooppimerkki Leijona!!!

...koiran näköinen! Pieni, musta Elenia siis tulossa meille.


"Siskolikat Elegia ja Elenia pikku putsin jälkeen, ikää 4,5 vko"
Backout´s E-15, s. 20.8.2015

Kuva:  kasvattaja Arja Niemijärvi

Reilut pari viikkoa enää...

Elenia on muuten horoskooppimerkiltään Leijona:

Leijona

Useimmat leijonakoirat otaksuvat olevansa paikallisen viidakon kuninkaita. 
Kun tuot leijonapennun kotiisi, tee heti selväksi kuka siellä on pomo. 
Aluksi Leijonat tuntuvat ylimielisiltä ja vaikeasti lähestyttäviltä. Kun olet ansainnut 
Leijonasi ystävyyden, sinulla on takuulla ikuinen ystävä. Leijonakoirat 
voivat olla vaikeita tuttavuuksia muille koirille, jotka eivät suostu olemaan osa niiden laumaa. 
Leijona olettaa, että sille tarjoillaan ensin ja että sen annos on suurempi kuin muilla. 
Ole siis valmis tietyn sorttisiin sekamelskoihin, kun esittelet Leijonaasi muille 
koirille tai päinvastoin.

Sopivat koirat: Oinas tai Jousimies tai toinen Leijona
Sopivat omistajat: Oinas, Härkä, Leijona; voimakas luonne kuten koiralla
Mieliväri: kuninkaallinen punainen tai keisarillinen purppura
Onnennumero: 1
Lempiruoka: paahtopaisti tai savulohi
Inhottavinta: epäkunnioittavan käytöksen kohteeksi joutuminen - siis kissanpojat, koiranpennut ja muut ryökäleet.
Laatusanat: viihdyttävä, itsekeskeinen, teatraalinen, vastuuntuntoinen


Lähde: Eve Devereaux "Helli Hauvaasi" suom. Uma Aaltonen

Tarkista oman koirasi horoskooppimerkki vaikkapa täältä:
KOIRAHOROSKOOPPI




maanantai 21. syyskuuta 2015

Pyhät lupaukset - osa IV loput sekalaiset

Loput sekalaiset lupaukset koskevat lähinnä meitä isäntäväkeä.
Siis sitä, mitä me lupaamme sille pienelle pennulle josta tulee
kohta perheenjäsenemme. 
(ja höysteeksi suloisimpia pentukuvia netistä...)


Monasti lupaukset jäävät lupauksiksi tai hyviksi yrityksiksi.
Monasti niistä lipsutaan ja niin saattaa käydä puolin ja toisinkin. 
Tärkeintä kai on kuitenkin se, että yritetään ja 
opetellaan yhdessä, hyvässä hengessä.


1.
Ollaan johdonmukaisia. Se mikä kiellettiin tänään ei 
ole huomenna sallittua.


2.
Vaikka meinaisi hermo mennä, koiralle ei rähjätä.


3.
Pentu sosiaalistetaan niin, että se voi aikuisena nauttia 
elämästään kaikenlaisten ihmisten kanssa, erilaisisa paikoissa, 
jopa eri lajisia lemmikeitäkin sietäen. Ei pelottaisi autot, 
bussit, laivat.


4.
Käydään koirapuistossa sitten kun ikää on tarpeeksi.


5.
Ja muistetaan, että se maailman suloisin karvapallero on kuitenkin koira
ja onnellisin silloin, kun sitä kohdellaan koirana, lauman jäsenenä,
pahnan pohjimmaisena.

Mitä muita lupauksia kannattaisi / pitäisi tehdä?
Kommentit tervetulleita!

perjantai 18. syyskuuta 2015

Pyhät lupaukset - osa III Hihnassa kulkeminen

Vaikein, mutta palkitsevin?
Ihan oikeasti teen parhaani.
Yritän olla sinnikäs. Sinnikkäämpi kuin pentu.

kuinka lopettaa koiran vetäminen hihnassa
ferndogtraining.com
Tämä näyttää vielä vaarattomalta, mutta siitä se lähtee... Pentu oppii kaiken -
koko ajan - hyvät ja huonot jutut.

koira puree talutinta

Tämä tulee olemaan absoluuttisen kiellettyä! Talutin ei ole purulelu eikä
leikkikalu. Kun talutin on käytössä, ihminen määrää tahdin 
ja koiran on (tulisi olla) hallinnassa.


"Lakkaa vetämästä!" Kumpi vetää kumpaa?
Kellään ei ole kivaa... Onko ulkoilu tahtojen taistoa
vai mukava yhteinen hetki? 

Koirien vetämisongelmiin on kehitetty monenlaisia vedonestovaljaita ja -pantoja.
Vetäminen voi olla vaarallistakin esim. liukkaalla kelillä tai silloin, kun
taluttimen toisessa päässä on ihminen, joka ei pärjää vahvemmalle koiralle.

Mukavinta kuitenkin olisi, jos koira kulkisi vierellä kauniisti, vetämättä, eikö vain!
Ja jos näytelykehistä haaveillaan, tämä taito on opittava ehdottomasti.


MIKSI KOIRA VETÄÄ?
Koira vetää, koska se olettaa näin pääsevänsä nopeammin haluamaansa suuntaan. Kun omistaja kipittää ja luistelee vetävän koiransa perässä sinne, minne koiran kuono näyttää, koira saa välittömästi palkinnon: ”mennään minun vauhdillani minun suuntaani”, 
se ajattelee ja jatkaa vetämistä.

Lue lisää täältä: "Koira vetää hihnassa"

Onko rotukohtaisia kokemuksia? Ketkä oppivat helpoimmin, ketkä
vaikeimman kautta? Mitkä konstit ovat tehonneet parhaiten?

Mukavaa viikonloppua!


tiistai 15. syyskuuta 2015

Pyhät lupaukset - osa II Ruoka

Paljon on asioita joita pitäisi jaksaa muistaa vaikka vastaan tuijottavat hellyyttävät 
nappisilmät. Esimerkiksi se, että tuijotukseen ei pidä vastata makupalalla...
Tiedän kokemuksesta kuinka persoja käppänät ovat ruoalle... Pinnin olisi
varmaan voinut opettaa vaikka lentämään riittävällä määrällä nakinpaloja.

dogtime.com
Pinni piti keittiön lattian ihailtavan puhtaana: leivän murut, läikkynyt kahvi,
salaatin lehdet, valkosipulinkynnet, juuston murenat, oliivit - kaikki kelpasi!
Jopa lintujen talisiemenpallot ja kynttilänpätkät. Enkä nyt puhu edes 
pentukoirasta...

Ruokapöydän tuolit piti muistaa siirtää pöydän alle eikä sohvapöydäälle
voinut jättää tv-herkkuja hetkeksikään. Joulusuklaat piti ehdottomasti pitää
tarpeeksi ylhäällä - käärepaperit tai pahvirasiat eivät Pinniä pidätelleet. Ihme,
että selvisi jouluista hengissä. Pinnin vatsa oli rautaa? 

Ruokapöydästä Pinni ei kerjännyt ja se oli mukavaa se. Tähän liittyen
teen (ja mies myös) seuraavat pyhät lupaukset:

1.
Pentu ei saa ikinä, ei ikinä makupalaa ruokapöydästä

2.
Pennun kanssa ei jaeta omia eväitä. Koira syö omasta
kupistaan omia ruokiaan. Herkkupalat ihmisten aterialta
tarjoillaan jälkikäteen ihmisten lopetettua aterioinnin.

3.
Joulusuklaat pidetään ehdottomasti täysin koiravarmassa paikassa.

Nyt vain pitäisi hommata uusi koirankuppi. Semmoinen pieni...
Joskus siitä on etua, että mies on lemmikkitarvikekauppias. Toisaalta
se rajoittaa valikoimaa - en tietenkään lähde merta edemmäs kalaan...


Hopeakuppi... No ei ehkä pennulle kivitavaraa...

Mutta ehkä sittenkin "liian ihana" minun makuuni...


Kultakuppi? Siinä lukee KISSA! EI...


Ciottolin kupit ovat huipputyylikkäät, ne voisivat olla kivat!

Taidan päätyä kuitenkin tähän:



Onhan se ehkä vähän tylsä, mutta sen voi laittaa tiskikoneeseen
tarvittaessa, ei kauheasti kolise ja pysyy hyvin paikallaan.
Tämän kupin ainoa vika on, että se ei ole läpivärjätty eli ajanmittaan
se naarmuuntuu. Toisaalta ei ole pilattu hinnallakaan ja kokoja löytyy.

Tällä mennään.

Minkä kupin sinä olisit valinnut?

Otetaan vastaan myös hyviä vinkkejä "pöytätapakoulutukseen"!

Mukavaa ja aurinkoista loppuviikkoa - nyt on
mitä mahtavimmat ulkoilukelit...

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Pyhät lupaukset - Osa I Hampaat, kynnet ja turkki

Nyt on muutaman pyhän lupauksen aika. Tämä nuori neito
opetetaan tavoille ihan pienestä pitäen! Teen nämä lupaukset
julkisesti jotta en voi niistä livetä. Nolottaisi myöhemmin.

1.
Pennun tassuja käsitellään alusta asti, kynsien leikkaamisesta 
tehdään normaali rutiini.

Lainakuvilla mennään vielä... lexnicholai.blogspot.com
2.
Kun taloon tulee vieraita, neiti laitetaan pöydälle ja 
kaikki suostuvaiset / pakotetut henkilöt tutkivat hampaat.

3.
Hampaita harjataan.

Kuva Rachel Hale
4.
Turkkia hoidetaan alusta asti: nypitään, leikellään ajellaan,
mikä nyt sitten tarpeen on.

5.
Pöydällä saatetaan seisottaa noin ihan muuten vain jotta
se ei olisi ongelma eläinlääkärissä tai näyttelyssä.

6.
Korvia tongitaan vaikka ei aihetta niin olisikaan.

Se on nyt hyvä täällä huudella, kun ei tarvitse vielä tehdä muuta kuin
huudella...

Nyt otetaan vinkkejä ja kokemuksia vastaan!
Mikä oli hankalaa? Miten vaikeudet on voitettu?
Jäikö oppi ja tavat päähän vai neuvotellaanko niistä vielä?

perjantai 11. syyskuuta 2015

Yritettiin olla järkeviä. Vaan kuinkas sitten kävikään?

Ei se päätös uudesta pennusta ihan heti syntynyt, kaikenlaista tuli mietittyä.
Kun Pinniä ei enää ollut, nautimme koirattoman ihmisen huolettomuudesta.
Lapsetkin olivat kaikki maailmalla. Pitkään tuntui siltä että uutta koiraa ei
haluta (tai tarvita). Suruaikakin tuntui sopivalta pitää.

"Ihanaa... Ei tarvitse lähteä lumimyrskyyn pissalenkille..."
(Jep, takapuoli homeessa maataan sohvalla, ei edes 10 minuutin
kävelylle tule lähdettyä)

Kuvalähde petkid.wordpress.com

"Ihanaa... Kukaan ei ole levitellyt roskiksen sisältöä keittiön lattialle...."
(Juu, ei ole kyllä kukaan odottamassakaan kun tullaan töistä kotiin)

Kuvalähde Flickr.com

"Onpa kiva kun ei tarvitse kiirehtiä aina töistä kotiin koiraa ruokkimaan."
(Jaa... no mihin tässä nyt sitten töistä on muualle menty kuin 
kotiin - itseämme ruokkimaan!)

Kuvalähde blog.barfworld.com

"Onpa siistiä! Nurkissa ei pyöri karvapalloja"
(Keittiön lattia on täynnä murusia ja ihmeellisiä ripsuja... 
Koira on paras väline keittiön lattioiden päivittäisessä puhdistamisessa)


No, aikansa kutakin. 

Talo ilman koiraa on vain talo.

Tässä talon tuleva koira on vielä vähän niin kuin lähtökuopissa.
Elenia 3 vko. Ensimmäiset jauhelihat ja matolääkkeet juuri
maistettu.


Pennun kuvasi kasvattaja Arja Niemijärvi.

Terveiset ja rapsutukset koko porukalle!


tiistai 8. syyskuuta 2015

Luopumisen hetki

Se tulee aina.
Ja koskaan se ei ole helppoa. Varsinkaan jos itse täytyy tehdä
päätös rakkaan lemmikin päivien päättämisestä.

Jamista jouduin luopumaan muutaman vuoden yhteiselon jälkeen. Perheenjäsenen
vakava sairastuminen tarkoitti sitä, että en ehtinyt viettää tarpeeksi aikaa sen kanssa
enkä varsinkaan ulkoilla ja järjestää aktiviteetteja niin paljoa kuin suuri,
aktiivinen uroskoira olisi tarvinnut ja ansainnut. Eläinlääkäriystävättäreni avulla
Jamille löytyi kuitenkin hyvä ja rakastava loppuelämän koti.

Pinniä ei poissaoloni tuntunut juurikaan haittaavan - päin vastoin. 
Vaikka työpäiväni sairaalassakäynteineen venyivät pitkiksi, Pinni viihdytti 
itseään kissojen kanssa ja nukkumalla.

Kun jäin lopullisesti yksin pieneen taloon metsän keskellä en tiedä, kuinka
olisin jaksanut jos ei kotiin tullessa olisi ollut se pieni ystävä odottamassa.
Nälkäisenä, tottakai.

Pinnin lähdön hetki koitti tammikuussa 2015, 12 vuotiaana. Nisäkasvaimet ja
ehkä jokin muukin aiheutti sen, että vointi alkoi tammikuussa heiketä.
Ruoka maittoi kyllä, samoin kävelylenkit ja rapsutukset, mutta jotenkin
aavistin että loppu on lähellä. Kyllä sen tietää jos uskaltaa sen 
itselleen myöntää...

Eläinlääkärissä kävimme kahdesti. Päädyimme siihen, että hoidetaan
kipua ja kuumeilua, suurempiin operaatioihin ei ryhdytä. Näin tehtiin
ja Pinni sai elää viimeiset viikkonsa lähes normaalia elämää, ihan viimeiset
kolme päivää olivat vähän ikävämmät - oksentelua, heikkoutta, kohtuverenvuotoa...

Soitin eläinlääkärille ja olimme taas samaa mieltä:
hoidetaan kipua ja annetaan ajan tehdä tehtävänsä. Se ei olisi pitkä aika
ja meille molemmille vähemmän stressaava kuin lähteä eläinlääkäriin
saamaan lopetuspiikki.

Pinni nukkui pois rauhallisesti omassa korissaan ihminen lähellään.
Ja minä päätin että ei ikinä enää.
Mies oli samaa mieltä, ei enää koiria tähän taloon.
Kukaan ei vetäisi Pinnille vertoja.


Pakkasilmat sallivat sen, että saatoimme odottaa Pinnin viemistä
tuhkattavaksi maanantaihin asti. Yhden päivän ja yhden yön Pinni
oli korissaan pellavaliinan alla kuistin pöydällä. 
Kävin aina välillä rapsuttelemassa.


Oli ihmeellistä kuinka niin eloisa, vikkelä ja lämmin luontokappale
oli vain kylmä kuori. Turkki oli pehmeä, mutta iho sen alla jääkylmä.

Kyllä se oli monen itkun paikka. Nytkään ei meinaa oikein näppäimistöä
nähdä tätä kirjoittaessa... Käyn niistämässä.
..........................


Koko talven puutarhassa paloi lyhdyssä kynttilä Pinnin lempipaikalla
köynnöstunnelissa. Siitä oli hyvä tarkkailla maailman menoa.


Jos oma koirasi on jo iäkäs tai alkanut sairastella, käy lukemassa kirjoittamani
artikkeli "Ikääntyminen" 
Lopussa käsitellään myös lemmikin lopettamiseen liittyviä asioita.

Suurinta rakkautta on kyky päästää irti. 


maanantai 7. syyskuuta 2015

Olisiko se meidän pentu?

20.8. Sain tyttökaverilta viestin:
"Yhdelle koiratutulle syntynyt tänään kääpiön pennut. Musta narttu tullut ulos klo 10.08."

Mies oli mökillä, 21.8 lähetin hänelle tekstiviestin:
"Tarvitsen koiran"

Vastaus:
"Ootko tullu sokeeksi?" (varsinainen humoristi...)

Vähän sitten neuvoteltiin ja tultiin siihen tulokseen, että kyllä
pieni koira voisi taas meille muuttaa. Soitin Arjalle ja sovittiin
että voimme mennä käymään kun pennut ovat
kahden viikon ikäisiä.


Tässä kuvassa ovat Taikan (Backout's Kristall) pennut
viikon ikäisinä.


Eilen koitti sitten se hirmuisen ihana ja mukava päivä.
Sankassa sumussa lähdimme ajelemaan kohti Nummi-Pusulaa.
Kyllä jännitti, hyväksyykö Arja meidät sijoituskodiksi pienelle tytölle.

Mahtava haukkukonsertti ja innokkaat hännänheilutukset olivat vastassa.
Kun emäntä ja isommat koirat oli tervehditty, pentueen isoäiti mukaan luettuna, 
oli aika keskittyä pentuihin... Siellä ne pötköttivät. On se kuulkaa ihana hetki
saada se koiranpentu ensimmäisen kerra syliin...


Oli meillä pennuille tuliaisiakin. 
Arjan E -pentue saa mukaansa uuteen kotiin lähtiessään




perjantai 4. syyskuuta 2015

Pentukuume - mistä se tulee?

En ole koskaan ollut sellainen varsinainen koiraihminen.
Meillä oli kissoja lapsuudenkodissa ja omassa kodissanikin niitä oli,
useimmiten kaksin kappalein.

Kiinnostus koiriin - tai oikeammin tarve koiraan - heräsi, kun äitini kaksi russelia,
Hauke ja Pauhu, olivat minulla hoidossa neljä viikkoa. Kun kaverukset lähtivät jäi kotiin
ihan sellainen koiran mentävä aukko. Koti tuntui tyhjältä.

Hauke, 1994 - 2008

Pauhu, 1995 - 2009

Ensimmäinen koira oli Jami, ylväs ja hyvätapainen sekarotuinen uros, joka
tarvitsi uuden kodin. Jamin kanssa tehtiin pitkiä metsälenkkejä.




Jami oli suuri kissojen ystävä, lempeä ja hellä. Ainoat puolet luonteessa, josta en niin kauheasti pitänyt, olivat ne noutajille ominaiset palvonta ja levottomuus.

Mutta... Olin oikeasti toivonut pientä koiraa. Pientä, mustaa ja pörröistä. Ajattelin, 
että ei se elämä siitä niin paljoa muutu, etteikö sellainenkin porukkaan mahtuisi. 
Päädyin toivomaan kääpiösnautseria. Itsenäinen, kissan luontoinen ja melkein 
kokoinenkin, esteettisesti täydellinen, graafinen, kompakti.

Laitoin sanan kiertämään, eikä mennyt kauaakaan kun lähipiiristä löytyi musta käppänänarttu 
joka tarvitsi uutta kotia. Pinni muutti meille. Ei ehkä "esteettisesti" aivan täydellinen, 
mutta valloittava ja hurmaava pieni, kolmevuotias narttu, joka sulatti sydämeni 
ensimmäisellä tapaamisella.

Tämä on ensimmäinen kuva Pinnistä. Vauhdikas tapaus..



Olin täydellisen onnellinen länkisäärisestä, hieman ylipainoisesta, törökorvaisesta karvakasasta.
Pinni tuli hyvin juttuun myös Jamin ja kissojen kanssa.

Looginen loppupäätelmä: koirakuume on joko geeneissä tai se tarttuu
ihmiseen suoraan koirista - tutuista tai vieraista.